Metsiin kohdistuu yhä enemmän erilaisia yhteiskunnallisia vaatimuksia aina puuntuotannosta teollisuuden tarpeisiin sekä biodiversiteetti- ja ilmastotavoitteisiin asti. Koska Suomi on yksi maailman soisimmista maista, suuri osa näistä vaateista on jo aikaisemminkin kohdistunut turvemaille. Viimeaikaisen keskustelun myötä turvemaiden rooli on kuitenkin entisestään noussut esille.
Suomen metsistä noin 60 % on yksityisomistuksessa. Näin ollen se, miten tulevaisuudessa suometsiä käytetään, miten käyttö muuttuu ja millä aikataululla, riippuu loppujen lopuksi siitä, minkälaisia päätöksiä yksityismetsänomistajat tekevät metsiensä suhteen. Näin ollen keskiöön nousee metsänomistajien päätöksenteko ja siihen vaikuttavat tekijät.
Onkin syytä pohtia, ymmärretäänkö metsätoimijoiden ja -päättäjien joukossa tarpeeksi hyvin ihmisen psykologista päätöksentekoprosessia tai siihen vaikuttavia tekijöitä. Vai kuvitellaanko liian yksioikoisesti, että taloudellisen päätöksenteon lähtökohdilla voidaan ratkaista tilanne kuin tilanne? Kuitenkin fakta on, että suuri osa ihmisen päätöksenteosta ei ole kognitiivista tai ns. taloudellisesti rationaalista päätöksentekoa. Sen sijaan päätöksiin vaikuttavat esimerkiksi asenteet, tunteet sekä sosiaaliset verkostot ja normit. Lisäksi päätöksenteko voi olla myös tiedostamatonta eli päätöksentekijä ei välttämättä tiedosta eri seikkojen vaikutusta päätöksentekoonsa. Usein vaikuttaa niin sanottu ”intuitio” tai tarkemmin aikaisempiin kokemuksiin perustuvat automatisoitu päätöksenteko. Ihmisillä on taipumusta tiedostamattomasti aikaisempiin kokemuksiin pohjaten tehdä ns. aivojen oikotietä käyttäviä päätöksiä, jotka nopeuttavat useita arkipäivän päätöstilanteita. Myös päätöksentekotilanne sekä puhtaasti fysiologisetkin tekijät vaikuttavat päätöksentekoon. Esimerkiksi väsyneenä tai aikapaineessa ihmiset usein valitsevat tutun päätöksen.
Kaikki tämä vaikuttaa siihen, miten metsänomistajat tekevät päätöksiä ja etenkin siihen, kuinka haastavaa metsänomistajalle voi olla lähteä pohtimaan uusia metsänkäyttövaihtoehtoja. Etenkin kun esimerkiksi turvemaiden käytön suhteen myös päätöksentekoympäristöön sisältyy vielä runsaasti epävarmuustekijöitä. Näiden ihmisen käyttäytymisen ”peruspalikoiden ” ymmärtäminen on ehdottoman keskeisessä roolissa, kun jalkautetaan mahdollista uutta ohjeistusta esimerkiksi turvemetsien hoidon tai käytön suhteen. Olisiko aika jo luonnonvara-alallakin keskittyä ohjelmien valmistelussa ja toteutuksessa vahvemmin ihmisen psykologiaan pelkän ekologian tai taloudellisen rationalismin sijaan? Kuluttajamarkkinoinnissa tämä on ymmärretty jo kauan sitten.
Anne Matilainen, tutkimuskoordinaattori, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti