Turvemaiden kestävän käytön osaamisklusteri oli mukana Suo 2.0. -hankkeen kanssa järjestämässä valtakunnalliseen Maaseutututkijatapaamiseen 2025 alaryhmää otsikolla Turvemaiden kestävän käytön tulevaisuuspolut keskiviikkona 27.8.2025 Kuortaneella. Ryhmässä kuultiin viisi kiinnostavaa esitystä liittyen turvemaiden kestävään käyttöön.
Ensimmäisessä esityksessä (Jouni Kaipainen Jyväskylän yliopisto, Chydenius) tarkasteltiin turvemaiden tulevaisuutta skenaariomenetelmän avulla. Uutta maata näkyvissä – skenaariontyössä tuotettiin neljä vaihtoehtoista skenaariota paikallisten toimijoiden kanssa. Ne nostivat esiin muun muassa maankäytön moninaiset paineet, hiilimarkkinoihin liittyvät riskit sekä sijoittajien kasvavan roolin. Erityisenä huolena nähtiin oikeudenmukaisen siirtymän vaarantuminen, jos turvemaita päätyy kansainvälisten sijoittajien haltuun.
Toinen esitys (Larissa Huohvanainen, Itä-Suomen yliopisto) tarkasteli turvesiirtymän sosiaalista ulottuvuutta Ilomantsin esimerkin kautta. Suo 2.0 -hankkeessa toteutettu tutkimus osoitti, että siirtymän vaikutukset jakautuvat epätasaisesti ja voivat aiheuttaa kokemuksia epäreiluudesta sekä yhteisön sisäisiä jännitteitä. Kulttuuriset uskomukset ja perinteet voivat vaikeuttaa uusien käyttötapojen omaksumista, mutta toisaalta haastattelut paljastivat vahvan halun avoimeen, tietoon perustuvaan keskusteluun ja yhteisten tulevaisuuspolkujen rakentamiseen.
Kolmannessa esityksessä (Marjastiina Teixeira, Seinäjoen ammattikorkeakoulu) tarkasteltiin osaamistarpeita turvemaiden ennallistamisessa, maataloudessa ja metsätaloudessa. TUKKA (Turvemaiden kestävän käytön osaamisklusterin aktivointi- ja koordinaatio) -hankkeen kyselyihin ja asiantuntija-arvioihin perustuvat tulokset korostivat erityisesti hydrologisen ja ekologisen suunnittelu- ja urakointiosaamisen, paikkatiedon hyödyntämisen sekä urakoitsijoiden koulutuksen merkitystä. Osaamisvajeita on muun muassa valuma-aluepohjaisessa suunnittelussa ja rahoitusmekanismien hallinnassa. Maanomistajien näkökulmasta suurimpia esteitä ovat taloudellinen epävarmuus ja tiedon hajanaisuus, mikä lisää tarvetta selkokieliselle ja käytännönläheiselle viestinnälle.
Neljännessä esityksessä (Kari Laasasenaho, Seinäjoen ammattikorkeakoulu) analysoitiin turveyrittäjien tilannetta viisi vuotta energiaturpeen alasajon jälkeen. Tulokset osoittavat tuotannon ja työvoiman tarpeen vähentyneen huomattavasti, mikä on heijastunut yritysten liikevaihtoon ja työllisyyteen. Osa yrittäjistä on jatkanut kuiviketurpeen tuotantoa, mutta monet ovat siirtyneet maanrakennukseen, koneurakointiin ja metsäenergian pariin. Näin ollen siis vain harva yritys on vielä pystynyt hyödyntämään vihreän energian mahdollisuuksia yritystoiminnassaan, tulevaisuudessa toivotaan aurinko- ja tuulivoiman sekä turvetta korvaavien materiaalien hyödyntämiseen liittyvän urakoinnin saralla työtilaisuuksia. Muutos ei kuitenkaan ole ollut yrittäjien mielestä oikeudenmukainen, ja siirtymä on aiheuttanut taloudellista epävarmuutta.
Viimeinen esitys (Harri Hakala ja Antti Miettinen ELY-keskusten valtakunnallinen ilmastoyksikkö) käsitteli EU:n ennallistamisasetusta ja sen soveltamista Suomeen ja ennen kaikkea sitä, miten siitä viestitään tai tulisi viestiä käytännön toimijoille. Korostettiin, että asetusta tulisi tulkita paikallisista lähtökohdista ja puhua mieluummin esimerkiksi kunnostamisesta kuin ennallistamisesta. Tällä tavalla toimenpiteet saataisiin lähemmäs maanomistajien arkea ja hyväksyttävyys paranisi. Keskeistä on valuma-aluekohtainen yhteistyö sekä se, että kunnostamisen hyödyt – hiilen sidonta, tulvasuojelu ja monimuotoisuus – tehdään näkyviksi.
Kokonaisuudessaan esitykset toivat esiin turvemaiden kestävän käytön monimutkaisuuden: kyse ei ole vain ekologisista tai taloudellisista kysymyksistä, vaan myös osaamisesta, oikeudenmukaisuudesta, kulttuurisista merkityksistä ja paikallisista kokemuksista. Tulevaisuuden polkujen rakentaminen vaatii laajaa yhteistyötä, selkeää viestintää ja käytännön esimerkkejä onnistuneista ratkaisuista.
Keskustelussa nousi esille erityisesti turvemaiden käyttöön liittyvä paikallisuus. Käytännössä kukin turvemaa-alue on monesti yksilöllinen johtuen eri tekijöistä, kuten maanomistuksesta, turvemaan ominaisuuksista ja paikallisesta toimintatavasta ja elinkeinoista. Näin ollen olisi tärkeää pystyä löytämään ratkaisuja, jotka jättävät paikallista räätälöintimahdollisuutta. Yhden mallin pakottaminen erilaisiin olosuhteisiin ei ole mielekästä sekä todennäköisesti luo jo ajatuksen tasolla paikallista vastustusta. Yhtä lailla, keskeistä on löytää tapoja tuoda EU-tason ”jargonia” ja asetuskieltä lähemmäksi maanomistajien ja turvealan yrittäjien arkea viestinnässä, jotta voitaisiin mahdollistaa aito vuoropuhelu. Tällä hetkellä Suomessa ei myöskään ole tarvittavaa osaamista esimerkiksi ennallistamisasetuksen toteuttamiseen. Osaajien kouluttamisella alkaa olla jo kiire, mikäli halutaan päästä tavoitteisiin aikataulussa.
Esitysten abstraktit sekä esitykset ovat saatavilla Maaseudun Uusi Aika -yhdistyksen verkkosivustolta: https://www.mua.fi/tutkijatapaaminen-2025/
Anne Matilainen, tutkimuskoordinaattori, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti