Tulevaisuuden tuotteet eivät pääsääntöisesti ole vielä kannattavia, sillä niiden ekosysteemit ovat vielä puutteellisia. Tutut kannattavuuden työkalut soveltuvat käytettäväksi taloudellisen vakauden olosuhteissa, joissa on suhteellisen suuri varmuus päätösten lopputuloksista. Vähähiilinen siirtymä on rakennemuutoksen konteksti; se tapahtuu nopeassa tahdissa, laajamittaisesti ja päätöksiin liittyy suuri epävarmuus.
Monet teknologiat hyötyvät vahvistavista takaisinkytkennöistä, jotka ohjaavat niiden kehitystä ja leviämistä:
- Tekemällä oppiminen: ajan myötä kasautuvan tuotannon ja käyttöönoton kasvaessa osaaminen paranee ja yksikkökustannukset laskevat.
- Mittakaavaedut: tuotannon kasvaessa yksikkökustannukset pienenevät, tyypillisesti sekä tehtaiden mittakaavaetujen että toimitusketjujen tehostamisen ansiosta.
- Verkostovaikutukset ja täydentävien teknologioiden ilmaantuminen: käyttöönoton lisääntyessä synergistiset suhteet kehittyvät teknologian, käyttäjien, instituutioiden ja täydentävien teknologioiden välille.
Tuuli- ja aurinkovoiman kustannusten kehitys ymmärretään laajasti. Tuotantolaitosten mittakaavan kasvaessa aurinkopaneelien valmistuskustannus on romahtanut. Pienten parannusten tekeminen parantaa jokaista uutta tuulivoimalatyyppiä vanhaan verrattuna: enemmän tehoa, suurempi laitos. Tekemällä oppiminen laskee tuulivoimaloiden runkojen kuljetuskustannuksia, nopeuttaa asennusten toteuttamista, helpottaa huoltotoimia ja lisää ohjaukseen tuuli- ja markkinaolosuhteet huomioon ottavaa automaatiota.
Biokaasussa oli mahdollisuuksia samanlaiseen kustannusten pienenemiskehitykseen ja laitosten rakentamiseen sai hyvin julkisia tukia, mutta kilpaileva sähköistämisen ekosysteemi on rajannut kasvun raskaaseen liikenteeseen ja erikoiskäyttöihin laivoissa ja lentokoneissa. Henkilöautoissa sähköistyminen on voittanut biokaasun liikennepolttoaineena eikä biokaasupohjaisia henkilöautoja valmisteta enää. Sähköautot ovat haastaneet myös polttomoottoriautot, jotka joutuvat vuorostaan kärsimään supistuvan järjestelmän tuomista haitoista kuten bensa-asemien sulkemisesta.
Uusiutuva sähköenergia kärsii sisäisestä kilpailusta, joka ajaa hintaa alas tuotantohuippujen aikana. Vasta akkuvarastojen hinnan raju lasku kilowattia kohti tarjoaa täydentävän teknologian, jonka turvin uusiutuva energia muuttuu ”sattumasähköstä” yhteiskunnan perusvoimaksi vesi- ja ydinvoiman rinnalle. Lämmön varastointi ”vedenkeittimiin” ja sähkökattiloiden käyttö kaukolämmön tukena lisäävät tuulivoiman käyttöä. Toki myös biokaasun teollinen käyttö hyötyy suuren varaston rakentamisesta Kokkolaan, sillä kaasun toimitusvarmuus voidaan taata asiakkaille uskottavasti vasta kun varavoimaa on tarjolla ympärivuotisesti.
Uudet turvetuotantoalueille sopivat viljelykasvit (kuten kompassikukka, pensasmustikka tai Amerikan karpalo) ja tuotantotavat (kala-altaat, virkistys- ja elämyspalvelut) tarvitsevat sekä tutkimuksen vetoapua että tekemällä oppimista ennen kuin niistä on kilpailemaan perinteisten turvemaiden käyttöjen (metsä- ja maatalous) kanssa. Todennäköisesti uudet idut tarvitsevat tuekseen myös yhteiskunnan tuotekehitys- ja tuotantotukia (tuulivoima tarvitsi sekin syöttötariffin saadakseen toimialan käyntiin ja maatalous tarvitsee jatkuvasti tukia pysyäkseen toiminnassa).
On mahdollista, että sopivissa olosuhteissa uusi turvemaiden tuotantotapa lähtee laajenemaan ja pääsee nauttimaan volyymin kasvun myönteisistä vaikutuksista. Kuituhampun menetetty maine kertoo riskeistä, jotka liittyvät nopean kasvun tavoitteluun yhden veturiyrityksen varassa – ekosysteeminen kehittäminen onkin turvallisempi etenemistie.
Jouni Kaipainen
KTT, yliopistotutkija
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius